Takaisin

Pörssitiedotteet

Uusi työterveyshuoltoyhtiö merenkulun palvelukseen, Maresan Oy

29.6.2017

Merenkulussa työkyvyttömyysriski on suuri.  Hyvällä työterveyshuollolla on tärkeä rooli työkyvyttömyysriskin ehkäisemisessä.  Merenkulun erityispiirteet tuntevalle työterveyshuollolle on suuri tarve, minkä takia merenkulun toimijat ovat perustaneet uuden yhtiön.  Perustetun yhtiön omistuspohja heijastaa merenkulun osapuolten yhteistä tahtoa.  Perustajina ovat Viking Line, Merimiesunioni, Konepäällystöliitto, Merimieseläkekassa ja Aino Health Management Oy.   Yhtiön tarkoituksena on ensivaiheessa kattaa merkittävä osa koko suomalaisesta merenkulusta.

”Yhtiön toimintakonsepti on merenkulkuun räätälöity, mutta sillä tulee olemaan käyttöä myös laajemmin.  Yhtiön tavoitteena on lisätä työterveyshuollon vaikuttavuutta ja parantaa siten koko suomalaisen merenkulun kilpailuasemaa”, toteaa yhtiön valittu toimitusjohtaja Jarmo Iisakka.

Yhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2018 alussa.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jarmo Iisakka, puh. 040- 706 7908

Hallituksen puheenjohtaja Kari Välimäki, puh. 050-55 99177