15. marraskuuta 2020 tuli Suomessa voimaan Valtioneuvoston asetuksen muutos, jonka mukaan työnantajan tulee luetteloida myös työntekijöiden koronavirukselle (SARS-CoV-2-virus) altistumiset. Tiedot tulee kerätä biologisille tekijöille altistumisten luetteloon. Asetuksen toimeenpanoa valvovat aluehallintoviranomaiset. Aiemmin tyypillisiä toimialoja, joissa altistumisluettelointi on ollut aktiivikäytössä, laajeni asetuksen muutoksen myötä käytännössä koskettamaan kaikkia aloja, joissa on mahdollista, että työntekijät voivat altistua koronavirukselle.

pexels-edward-jenner-4031818

Ainon SaaS-ratkaisu valtioneuvoston asetukseen Biologisille tekijöille altistumisen luettelointiin

Aino haluaa olla tukemassa työnantajaa GDPR:n mukaisissa ratkaisuissa biologisille tekijöille altistuneiden luettelointiin ja näin omalta osaltaan mukana Korona-pandemian vastaisessa taistelussa. Ratkaisu on osa Aino HealthManager työkykyjohtamisen SaaS-järjestelmää tai otettavissa käyttöön itsenäisenä toiminnallisuutena. HealthManagerin tyypilliset käyttäjäryhmät ovat esihenkilöt, HR ja työterveyshuolto.

Ominaisuus sisältää:

  • Asetuksen mukaisen biologisille tekijöille altistumisen luetteloinnin  
  • Raportin, jolla Aluehallintoviranomaisten tarkastusvelvollisuuteen voidaan vastata 
  • HealthManagerin käyttäjäroolipohjaisen GDPR:n mukaisen henkilötietojen käsittelyn
 
Heinolan kaupunki on ottanut ensimmäisten joukossa uuden luettelointiominaisuuden käyttöönsä

Leni Kääriäinen, HR-asiantuntija Heinolan kaupungilta kertoo:

Ainolta saimme nopeasti valmiin digitaalisen ja GDPR:n mukaisen ratkaisun, jolla saamme luetteloitua työtehtävissä altistuneet ja täytämme uuden asetuksen mukaiset vaatimukset työnantajana. Ainon HealthManager on meille tuttu, käytössä työkykyjohtamisessa esimiehillä, henkilöstöhallinnolla ja työterveyshuollossa.”.

 

Kiinnostuitko? Jätä alle yhteystietosi tai varaa 30 minuutin esittely

 

Lähde: Valtioneuvoston asetus työntekijöiden suojelemiseksi biologisista tekijöistä aiheutuvilta vaaroilta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (933/2017) 1 ja 6 § ja liitteet II ja III, ja asetukseen lisätyt 7 a, 11 a ja 13 a § 

Lisää blogit-fin