”Meillä Postilla on pyrkimyksenä tukea työntekijöiden työkykyä monella eri tasolla, ja me pidämme ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä todella tärkeinä”, Postin työhyvinvointijohtaja Anne…
Glykeeminen indeksi ja painonhallinta
Glykeeminen indeksi on luku, joka kertoo, kuinka nopeasti erilaiset hiilihydraatit – nopeat ja hitaat – imeytyvät suolistosta vereen. GI kertoo…
Miten mitata työkykyjohtamisen investoinnin tuottavuutta? – Aino Health
Työnantajien investoinnit työhyvinvointiin ja työkykyjohtamiseen jatkavat edelleen kasvuaan tänä vuonna. Aonin ”Benefits and Trends Survey 2018” -tutkimuksen* mukaan tänä vuonna…
Onko liikunta lääke masennukseen?
Suomalaisista aikuisista noin 10-15 prosenttia kärsii lievistä masennusoireista, kun taas vakavampi masennustila on noin viidellä prosentilla aikuisista. Masennuksesta kärsivän ihmisen…
Sairauspoissaolojen hallinta työkykyjohtamisen keinoin kuntapuolella – Ainon ja Taitoan webinaarivieraana Kouvolan kaupunki
Työkykyjohtaminen ei ole pelkästään yritysten agendalla vaan on noussut tärkeäksi myös kuntapuolella. Keskustelimme työkykyjohtamisesta ja sairauspoissaolojen hallinnasta Aino Healthin ja…
Työkykyjohtamisella miljardisäästöt julkiselle sektorille?
Tekniikan tohtori ja digitaalisten hyvinvointipalveluiden konsultti Pekko Vehviläinen kirjoitti Helsingin Sanomissa 17.4.2017 kolumnin kuntien työhyvinvoinnin tilanteesta: Kuntien työntekijät voivat pahoin, ja…
Morning with Aino -aamiaisseminaari 2017 – Aino Health
Morning with Aino -aamiaisseminaari järjestettiin ensimmäistä kertaa lokakuussa Helsingin Oopperatalolla. Tapahtumassa oli mukana laaja joukko työkykyjohtamisen ja työhyvinvoinnin ammattilaisia. Seminaari koostui…
Hyvinvointialueille yli miljoonan työpäivän työpanoksen lisäys systemaattisella johtamisella ja digitalisoinnilla
Työkykyjohtaminen on tärkeä osa laadukasta henkilöstön johtamista. Työkykyjohtamisen avulla voidaan ennaltaehkäistä työkykyongelmia, mutta myös kehittää henkilöstön kyvykkyyksiä liiketoiminnan kannattavuuden kasvattamiseksi….
Työkykyjohtaminen on kasvava panostusalue yrityksissä – Aino Health
Työkykyjohtaminen on henkilöstöjohtamisen yksi kriittisimmistä osa-alueista, joka vaatii todellista moniosaamista ja asiantuntijuutta toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Työkykyjohtamisen merkitys tulee korostumaan…
Työkykyjohtamisen yleisimmät sudenkuopat – Aino Health
Työhyvinvoinnista ja terveysjohtamisesta on puhuttu jo pitkään, mutta me peräänkuulutamme laajempaa ja pitkäjänteistä otetta työkyvyn johtamiseen. Itse asiassa työkyvyn johtaminen…
7 syytä, miksi työkykyjohtaminen tuo tulosta viivan alle – Aino Health
Työkyvyn johtaminen tähtää organisaation ja työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jonka seurauksena esimerkiksi työterveyspalveluihin liittyvät kulut laskevat, ennenaikaisen eläköitymisen riski pienenee ja…
Työkunto voidaan testata MET-arvolla – Aino Health
Jokaisella työntekijällä on vastuu omasta työkunnostaan. Työkunnon olisi hyvä olla tietyllä tasolla, jotta työn tekeminen on mielekästä, ja työntekijä jaksaa…
Aino Healthin palvelut ja ratkaisut, joilla onnistut työkykyjohtamisessa – Aino Health
Haluamme rakentaa maailmaa, missä organisaatiot ja ihmiset ovat terveempiä!
Miten työkykyjohtaminen voi auttaa organisaatioita menestymään? – Aino Health
Jos olet jo aloittanut työhyvinvoinnin edistämisen organisaatiossasi, onnittele itseäsi: olet oikealla tiellä. Mutta ovatko tämän hetken toimet oikeita? Mitä näillä…
Henkilöstön työkyky on yhteydessä yrityksen menestykseen – Aino Health
Työkyvyllä tarkoitetaan kokonaisvaltaista yksilön hyvinvointia – sekä fyysistä, psyykkistä että sosiaalista. Yksilön työkyky on kokonaisuus, jossa kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla on…
Terveysvalmennus tuo jaksamista ja hyvää kuntoa – Teijan tarina – Aino Health
Terveysvalmennus tuo jaksamista, hyvää kuntoa ja pysyviä elämäntapamuutoksia. Teija kertoo oman tarinansa Nurmijärven Aleksia -liikelaitoksen terveysvalmennuksesta. Teijan tarina Olen tykännyt…